perjantai 15. elokuuta 2014

Lusikka

Ravintolatarjonta Helsingissä alkaa olla loistava. Bistron hinnoilla saa viimeisteltyjä ja huolella koottuja annoksia mm. Passiosta, Kuukuusta ja nyt myös Lusikasta. Harvalla alalla näkee vastaavaa ammattiylpeyttä ja omistautumista kuin yrittäjälähtöisten ravintoloiden keittiöissä.

Tervetullut kehitys Helsingin ravintoloissa on myös ilmeinen panostaminen palveluun. Kun hyvää ruokaa saa kohtuulliseen hintaan jo monesta paikasta, palvelulla voi erottua. Lusikassa palvelukin on kohdallaan: se on persoonallista ja asiantuntevaa.

Lusikan yllätysmenu on täynnä rohkeita ja raikkaita annoksia, ja kasviruoilla on mukavan suuri osuus. Erityisen onnistunut oli alkuruoaksi tarjoiltu fenkolikeitto.

Helsingin ravintolatarjonnassa on vielä muutamia puutteita, joista yksi ilmeinen on perheravintoloiden puute. Perheravintola tarkoittaa yhä McDonald’sia, sillä missään laadukkaassa ravintolassa ei ole leikkinurkkaa, joka mahdollistaisi aterioinnin myös pitkän kaavan mukaan, kun lapsi on mukana menossa.

tiistai 12. elokuuta 2014

Passio

Keväällä avattu Passio työntyy nyt jo melko ruuhkaiselle bistrohintaisten ravintoloiden tontille ja yltää heti lajissaan kärkijoukkoon. Kolmen ruokalajin menu maksaa 45 euroa ja on oikeasti viiden ruokalajin menu. Keittiön tervehdys ei ole mikään pieni suupala, vaan alkuruoan kokoinen annos tartaria. Myös ennen jälkiruokaa tuleva makea tervehdys keittiöstä riittäisi sellaisenaan jälkiruoaksi. Annokset ovat kauniita ja pitkälle työstettyjä.

Ravintolan erikoisuutena ovat oman panimon oluet, ja suklaisen jälkiruoan kanssa tarjoiltu stout olikin onnistunut valinta. Pientuottajat ja lähiruoka ovat läsnä, kuten nykyään lähes kaikkialla.

Elokuisena lauantai-iltana ravintola ei ollut täynnä. Näin lähellä keskustaa ei kuitenkaan ole monta näin hyvää oman rahan ravintolaa, joten asiakaskuntaa pitäisi löytyä. Vaikka palvelu ei ylläkään huippuun, Passio päihittää hinta-laatusuhteessa mm. Murun mennen tullen.

Gösta

Ravintolaa Mäntästä etsivällä on helposti mielikuva parhaat vuotensa nähneen hotellin Fransmannista, joten positiivista yllätystä ei ole vaikea saada aikaan. Serlachius-museon ravintola Gösta ei tarvitse kuitenkaan yhtään apua alhaisista odotuksista, sillä ruoka, miljöö ja palvelu ovat kaikki erinomaisia.

Ruokalista sopii museon ravintolaan hyvin, sillä sieltä voi valita pelkän runsaan salaatin tai täyden kolmen ruokalajin menun. Lohen kanssa tarjoiltu hummerikastike on huikea, samoin kesäkeiton kyljessä ollut savulahnamousse. Lapsille ruokalistan kaikki annokset ovat saatavissa puoleen hintaan, ja alle 4-vuotiaiden ruoasta ei veloiteta mitään.

Vastavalmistuneessa museon laajennusosassa sijaitsevasta ravintolasta on upeat näkymät kartanon puistoon, ja myös terassilla voi syödä. Taidemuseo ja sen pihapiiri sekä mainio ravintola ovat ehdottomasti käymisen arvoisia.